Hemmetin hemmetti, tänään jaksoin jotenkin jo paremmin, laittelin toisen tulostimenkin kiinni ja
katselin kalenterista että huomennahan se työkkärin roska tilaisuus taas olisikin.
Olin jostain saanut kuitenkin päähäni että updeittaa portfolioni ja otan sen mukaani ettei
minun tarvitse taas kerran vain sanomalla osaavani piirtää tai haluavani edes hieman luovempiin hommiin, tarvitsisi yrittää tehdä heihin vaikutusta. Ei onnistu, aina ota kuvat messiin, jep jep, no siiten aloitin siitä että hieman tulostelin, kuvia, ja rupesin miettimään olisihan se ihan ok jos kansioon tulisi pari originaaliakin?
Ja ei kun etsimään, olin ollut ihan vakuuttunut että kuvat olivat eräässä pölyisessä läjässä että olin ne kesän, dokailun yhteydessä tapahtuneessa "hei mä haluan näyttää mun mielentuotoksia!!!" jälkeen korjannut ne talteen, tuohon mainittuun, pölyiseen kasaan. Teidän tulisi nähdä kotini, minulta jää kaikki kesken,
eli kymmeniä kasoja aikakauslehtiä, leikkeleitä, piirroksi, koska kaikki on kesken ei niitä voi heittää pois, tai ainakaan minä en halua, toisilta se kyllä onnistuu. Mutta minä rakastan kai roinaani niin että ..?
Anyways, huomasin siinä sitten köhiessäni pölyä että eipä ala vastaan tulemaan, onhan tässä kyllä muutamasta kuvasta oikein oiva printti, mutta missä originaalit ovat!?! Nyt neljä tuntia myöhemmin siis tätä
kirjoittaessani totean kellon olevan puoli yötä ja minun tulisi alkaa lopettaa hermoilu, tehdä laki ja tuomio, ne ovat meneet, ainakin for now.. :(
Ottaa aivoon muutenkin kun olin jo jotenkin ollut ihan fiiliksissä, veti apeaksi. No, ei se mitään monista kuvista saa uudet "tulosteet" mutta se jättää aina niin paljon todellisista taidoista arvailun varaan, vaikka lopputulos on aina tärkein..
No, siis tulihan se kansio ihan täyteen settiä ja ihan ok onkin, lattea, ja tasapäinen mutta ok. Pitäisi tehdä pari kuvaa taas valmiiksi, jotta sen general tasoa saisi nostettua. Vitun originaalit kun ovat menneet katoamaan, toivottavasti todella ei loppullisesti. Mutta joo selatessa portfoliota tuli lämmin osaanhan
mä vielä olo ja ajattelin että pitäis varmaan selata sitä melkein joka aamu jotta inspiroituisi fiiliksestä että fuck mistakes, osaan vielä ja kunhan vain jaksan jatk-- aloittaa ;D

Flunssa alkaa olla 85% ohitse mikä tarkoittaa että en enää tunne sitä lainkaan, olen aina ollut erittäin vakuuttunut siitä että en koe kaikkia tautien symptomeja yhtä vahvasti kuin muut, voi johtua vetelistä aivoistani, vaikea sanoa, mutta uskon helposti olevani terve vaikka olisinkin sairas, if you get my drift?
 
Toivottavasti tietty vielä tänä vuonna tulisi rahaa säästämällä (tuskin), näin yli-optimistisestihan kaikki onkin jo
kuitenkin suuniteltu, selväpäinen jakso pakollisine maanisine masennuksineen ja neurooseineen, ns. tutustuminen raittiiseen minään, hah, sitten työelämään ja rahaa tienaamaan. Nyt kun ei polta (mikä on kyllä kiitos) ja juo jää pitkä penni käteen, tai siis tyypille joka on tottunut olemaan kuukaudesta 3-6pv syömättä mitään vaan juotuaan rahansa..
 
Ei kummempaa :/ tuli sitten se pakkanenkin, no jaa-a..

En muuten joskus 15 vuotiaana meinannut päästä heathrowin lentokentältä eteenpäin kun olin
fiksuna poikana laittanut allekirjoitukseni perään kysymysmerkin. Ollakseni nyt vain varma
olenko minä minä, eivät siis he vaan minä :D